jompikumpi osapuoli avioerossa voi pyytää, että tehtävään määrätty tuomari määrää toisen osapuolen maksamaan kyseisen osapuolen asianajokulut. Tuomioistuin voi määrätä asianajopalkkiot maksettaviksi, jos molempia osapuolia edustaa asianajaja tai jos asianosainen, jota pyydetään maksamaan, ei ole edustanut asianajaja. Tämä on tärkeää — kantajan tahattomat virheet ja viivästykset voivat johtaa siihen, että vastapuoli saa maksettavakseen näiden virheiden käsittelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
Arizonassa A. R. S. § 25-324 sallii asianajokulujen maksamisen avioliittoasioissa. Joissakin tilanteissa tuomioistuimella on harkintavalta määrätä asianajokuluja asianosaista vastaan.
päättäessään palkkion myöntämisestä tuomioistuin arvioi objektiivisesti kummankin osapuolen oikeudellisen aseman kohtuullisuutta koko avioeromenettelyn ajan. Oikeuden päätökseen ei vaikuta puolison Subjektiivinen maksuhalukkuus. Ei myöskään se, ettei puolue tunne avioerolakia, perheoikeuden oikeudenkäyntimenettelyjä ja paikallisia sääntöjä. Oikeus ottaa huomioon molempien osapuolten taloudelliset resurssit, ei vain maksuvelvollisen. Lisäksi tuomioistuin tutkii osapuolten taloudelliset erot, niiden saamat palkkiot suhteessa kummankin osapuolen omaisuuteen ja niin edelleen.
kolmessa tapauksessa tuomioistuin kuitenkin ” määrää asianajokulut asianosaista vastaan:
- puolue jätti vetoomuksen vilpillisesti.
- puolueen vetoomus ei perustunut lakiin tai tosiasioihin.
- asianosaisen vetoomus jätettiin jostakin ” sopimattomasta tarkoituksesta, kuten toisen osapuolen häiritsemisestä, tarpeettoman viivyttelyn aiheuttamisesta tai oikeudenkäyntikulujen lisäämisestä toiselle osapuolelle.”
asianajopalkkioiden lisäksi tuomioistuin voi määrätä oikeudenkäyntikuluja ja muita oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat kohtuullisesti aiheutuneet oikeudenkäynnistä ja sitä seuranneesta muutoksenhausta. Jos oikeus määrää maksetut rahat suoraan pyynnön esittäneen osapuolen asianajajalle, tuo asianajaja valvoo määräystä.